Mitä otin arkeen mukaan Nia White Beltiltä – entä miten sinä voit hyötyä opeistani?

Kesän alussa osallistuin jo toistamiseen Nia White Belt -koulutusviikkoon. Itse lähdin sinne ajatuksella että viikko tuo minulle hyvinvointia ja on paikka itsestäni huolehtimiselle – oma pieni retriittiviikkoni Turun sydämessä. Ja sellaisena se myös toimi. Sain omaa aikaa, sain viettää aikaa ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa liikkuen ja oppien. Ennen kaikkea sain keskittyä ihan vaan jokaiseen hetkeen. Minun ei tarvinnut sen enempää huolehtia tulevasta tai muista elämän asioista.

Viikon aikana tein huomioita itsestäni:

  • Isokin liike voi olla parantava ja hellävarainen.
    Kun liikun lattiatasolla, kurkotan korkeuksiin tai teen liikettä laajemmin, voin silti tehdä itselleni hyvää. Isommat liikkeet voivat avata kehoa eri lailla kuin pieni, mutta niiden ei silti tarvitse olla repiviä eikä edes erityisen voimakkaita. Kun antaudun liikkeelle, se vie oikeaan suuntaan ja parantaa. Tunsin sen esimerkiksi yhden iltatunnin Floorplayn, eli lattiaosion, aikana. Ihanasti lähti lantiosta ja sisäreisistä jännitys liikkeelle kun päästin irti ja uskalsin. Tämän olen ottanut mukaan sekä arjen mikrohetkiin kun venytän jotain kehonosaa että joogaharjoitukseeni.

  • Nilkat kaipaavat huomiotani.
    Nian 52 liikkeen treenaaminen, perusasioiden äärelle palaaminen ja oman liikkeen huomioiminen, näyttivät minulle tien omaan kehooni. Tiedän, että tietyt kohdat kehossani (lantio, alaselkä, leuat) ovat sellaisia, jotka lähtevät jumituttamaan. Tunnen kehoni aika hyvin. Mutta keho on myös koko ajan muutoksessa. Erityisesti kun olin 52 liikkeen oppimisen äärellä huomasin missä päin kehoani on vähän hassuja juttuja - yksi niistä on nilkat. Kiitos tässtä viestistä, keho! Nyt olenkin valinnut opeteltavaksi ja syksyllä ohjattavaksi ohjelman, jossa pääsen myös liikuttamaan nilkkojani.

  • Musiikin kuuntelu ja laskeminen Nia-tyyliin rauhoittaa.
    Kun osallistuin Nia White Belt -koulutukseen ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten, Nia-musiikin laskeminen tuntui hankalalta. Se oli vaikeaa. En hahmottanut, en kuullut. Jossain kohtaa olin jopa ihan itkun partaalla. Opettaminen ja uusien ohjelmien opettelu on kuitenkin tehnyt sen, että olen kehittynyt. Jippii! Tajusin, että musiikin kuuntelu ja sen laskeminen Nia-tyyliin onkin itse asiassa todella meditatiivista ja rauhoittavaa. Olenkin tehnyt sitä ihan vaan meditaationa.

Yksi jännittävimmistä hetkistä oli kun pääsin ohjaamaan iltatunnin yhdessä kouluttaja Ann Christiansenin sekä Nia-ohjaajakollegoiden ja ystävien Hanna Uusiprosin ja Minna Aallon kanssa. <3

Yksi jännittävimmistä hetkistä oli kun pääsin ohjaamaan iltatunnin yhdessä kouluttaja Ann Christiansenin sekä Nia-ohjaajakollegoiden ja ystävien Hanna Uusiprosin ja Minna Aallon kanssa. <3

Kouluttaja Ann Christiansen sanoi viikon aikana “you cannot teach what you don’t know, what you haven’t experienced” ja allekirjoitan kyllä tämän. Näistä omista opeistani toivonkin, että voin välittää paljon arvokasta niille, jotka käyvät Nia-tunneillani.

Näiden oppien ydin on varmaankin, että lempeys mutta ei kuitenkaan helppo on voimakasta, että perusasioiden äärellä olemisesta oppii ja silloin pääsee kuuntelemaan oman kehon viestejä sekä että musiikin ja sen tunteminen vaikuttaa rauhoittavasti. Toivon, että osaan välittää näitä asioita tunneillani ja että Nia-tunnista voi sinulle tulla tila itselle, oman kehon ja mielen äärellä ololle, jossa sinun ei tarvitse pelätä sitä mitä seuraavaksi tulee koska minä ohjaajana kyllä luotsaan meitä yhdessä oikeaan suuntaan.

Odotan jo sitä, että tunnit alkavat ja pääsen taas tanssimaan yhdessä teidän kanssa!

Nia White Belt on Nian koulutusviikoista se ensimmäinen ja keskittyy kehon aistimiseen, oppimiseen ja oman hyvinvoinnin parantmiseen. Viikon aikana tutustutaan Nian periaatteisiin ja opitaan esimerkiksi Nian 52 perusliikettä.